Opettaja käytti heroiinia luokkahuoneessa – käry kävi

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Opettajilta odotetaan työnkuvansa puolesta vastuullista käytöstä, mutta aina joskus heilläkin asiat lähtevät niin sanotusti lapasesta. Äskettäin eräs naisopettaja sai potkut työstään, koska julkaisi verkossa itsestään paljastavia kuvia.

Nyt eräs utahilainen opettaja on jäänyt kiinni huumeiden käytöstä. Claudia Reaneyn epäillään käyttäneen heroiinia työpaikallaan Buffalo Pointin ala-asteella. Kolmasluokkalaisia ohjaava opettaja pidätettiin, kun hänen luokkahuoneestaan ja autostaan löytyi kyseistä huumausainetta ja sen käyttöön liittyviä tarvikkeita.

Viranomaiset odottivat oppilaiden kotiinlähtöä ennen kuin he tekivät ratsian huumekoiran avulla. Poliisi on järkyttynyt siitä, että Reaney piti koko ajan huumeita luokkahuoneessa lasten ulottuvilla.

– Heroiinia löytyi muun muassa luokkahuoneen pöydiltä, hänen henkilökohtaisista tavaroistaan ja roskakorista, kertoi Ogdenin kaupungin poliisipäällikkö Garret Atkins Fox14-uutisille.

49-vuotiaan naisopettajan rikos on huolestuttanut kouluhenkilökunnan ja lasten vanhemmat. He eivät voi ymmärtää, mikä sai naisen toimimaan tällä tavalla. Claudia Reaney pidätettiin ja häntä syytetään huumeiden hallussapidosta. Hänet on määrätty pois tehtävistään tutkimusten ajaksi.