Asiantuntija kertoo: Tämä on naisen mielestä hyvää seksiä

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Seksi on aihealue, jossa vallitsee suuri määrä myyttejä ja oletuksia. Kulttuurinen suhtautuminen, viihdeohjelmat ja esimerkiksi aikuisviihde vaikuttavat osaltaan ihmisten tekemiin yleistyksiin, vaikka eroottinen nautinto lienee jokaiselle yksilöllinen kokemus.

Nyt Ask Men -sivuston seksiterapeutti Ian Kerner kertoo millaista seksiä naiset pitävät tyydyttävänä. She Comes First -seksioppaan kirjoittajan mukaan esimerkiksi rentoutumisella on tärkeä merkitys onnistuneessa seksikokemuksessa. Hollantilaisessa tutkimuksessa ilmeni äskettäin, että ahdistuksen ja pelon tunteista irtipäästäminen on naiselle olennaisen tärkeää orgasmin saavuttamisen suhteen.

Jokainen nainen on yksilö, joten miehen kannattaa antaa aikaa eroottiselle tutkimustyölle. Kernerin mukaan suurin osa neitokaisista ei saa orgasmia ensimmäisillä kerroillaan miehen kanssa. Hänen mielestään uroksen onkin hyvä selvittää perusteellisella koskettelulla mikä herättää hänen mielitiettynsä halut.

Kun rakastelulle on löytynyt nautinnollisin tyyli, perinteistä lemmenyötä voi piristää uusilla mausteilla. Fantasiat kuuluvat osana terveeseen ja toimivaan seksuaalisuuteen. Seksiterapeutti kannustaa myös miestä hyödyntämään rohkeasti omia seksuaalisia vahvuuksiaan.

Mikäli uros esimerkiksi ejakuloi suhteellisen nopeasti petileikeissä, voi hän kompensoida heikkoutta loistavalla suuseksillä. Ian Kernerin mukaan cunnilingus voi olla jokaisen miehen äidinkieli, mikäli hän opettelee tämän jalon taidon huippuunsa. Alkuun asiassa pääsee luonnollisesti kyselemällä esimerkiksi ohjeita naispuoliselta partnerilta.

Seksiterapeutti suosittelee jokaiselle komistukselle tutustumisretkeä naisen klitorikseen, sillä tuo nautintonappula voi tarjota monet onnistuneet hetket makuuhuoneen puolella. Pieni nypykkä neitokaisen alapäässä sisältää yli 8.000 hermopistettä, josta lähtee vielä 15.000 hermopistettä muualle naisen lantioon.

Asiantuntijan mukaan neitokaiset eivät saavuta miesten tapaan kehollista tilaa, jossa nautinnon kliimaksi olisi väistämätön ja sataprosenttisen varma. Karkaileva huippukohta voidaan varmistaa esimerkiksi käyttämällä kiihotuksen apuna värisevää vibraattoria. Täyttymyksellisen lemmekkään hetken huomioonottava uros voi kruunata yhteisellä halailulla.