Hämmentävä TV-hitti Norjassa: 12 tuntia takkatulta!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Digitelevision myötä myös television ohjelmatarjonnan määrä on noussut. Suurelle yleisölle suunnattujen ohjelmien lisäksi myös hieman erilaiset televisio-ohjelmat ovat saaneet jalansijaa. Joskus yllättävistäkin ohjelmista tulee suuria hittejä.

Norjalainen NRK-televisiokanava on nyt esittänyt 12 tunnin ajan ohjelmaa, jonka sisältö koostui pääasiassa palavasta takkatulesta. Parhaaseen katseluaikaan nähdyssä ohjelmassa kuultiin myös asiantuntijoita, jotka keskustelivat parhaan takkatulen aikaansaamisesta. The Sun -lehden mukaan ohjelman oikeudet on myyty jo Iso-Britanniaan.

NRK-kanavan ”hidas TV” on saavuttanut suuren suosion Norjassa. Norjalaisen Dagblader-lehden toimittaja Snorre Schjonberg ei yllättynyt kuullessaan NRK:n esittävän televisiossa 12 tunnin ajan takkatulen palamista. Hänen mukaansa kanavan ohjelmisto on muutenkin melko erikoista.

– Pelkkä tuli ja tulen äänet tuntuivat rentouttavalta. Välillä ihminen tuli kuvaan laittamaan hieman lisää puuta pesään. Takkatuli-tv ei ollut oikean veroista, mutta minulla ei ole omaa takkaa. Ja tämän katsominen oli helpompaa kuin oikean tulen sytyttäminen, Snorre Schjonberg kuvailee ohjelmaa.

– Täällä sitä kutstutaan hitaaksi televisioksi. Norjalaiset tuntuvat pitävän ohjelmista, joissa mitään ei tapahdu. Olemme hieman outoja, toimittaja jatkaa.