Colin Farrell heitettiin hyiseen jokeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu irlantilaisnäyttelijä Colin Farrell tunnetaan monista vauhdikkaista elokuvarooleistaan. Miljoonien naisten päiväuni on paljastanut viime kuukausien aikana haastatteluissa olleensa aikoinaan rajussa päihdekoukussa ja käyneensä lähellä kuolemaa.

36-vuotias Colin Farrell on nyt kuvattu hyisissä tunnelmissa New Yorkissa, jossa hän on parhaillaan kuvaamassa uutta elokuvaansa Winter’s Tale. Elokuvan teeman mukaisesti sitä kuvataan hyisen kylmissä talvimaisemissa. Eilen Colin Farrell heitettiin New Yorkissa Hudson-joen hyytävään veteen, jonka lämpötila oli vain noin kolme astetta plussan puolella.

Colin Farrell on näytellyt uransa aikana lukuisissa menestyselokuvissa. Miehen roolitöitä nähdään muun muassa elokuvissa Tigerland, Miami Vice, Phone Booth, S.W.A.T. ja Alexander. Irlantilaisen miestähden tähdittämä Total Recall -elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan 31. elokuuta. Farrell ottaa toimintapätkässä harteilleen Arnold Schwarzeneggerin tunnetuksi tekemän roolin.