Lordi esiintyy Irlannin euroviisufinaalissa – levyllä muistokappale Otukselle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen monsterheavy-yhtye Lordi esiintyy kuluvan viikon perjantaina Irlannin Euroviisufinaalissa. Eurosong 2013 -finaali esitetään The Late Late Show’ssa RTE One -kanavalla.

Lordi julkaisee kuudennen studioalbuminsa To Beast Or Not To Beast Suomessa ja muualla Euroopassa 1. maaliskuuta. Yhtye lähtee julkaisunsa myötä myös Euroopan kiertueelle, jonka vahvistuneet päivämäärät ovat viestin lopussa.

Lordissa on nykyisin kaksi uutta jäsentä, kun rumpali Mana korvasi viime vuonna menehtyneen Otuksen. Hella puolestaan korvasi yhtyeen kosketinsoittaja Awan, joka jätti yhtyeen kesällä. Uudella levyllä on mukana muistokappale Otukselle.

– Tästä levystä voi todellakin sanoa, että tiemme on vienyt vastoinkäymisten kautta voittoon. Uuden kokoonpanon myötä bändi sai uutta, freshiä otetta ja energistä kulmaa, mikä välittyi levytysprosessiin ja uuteen levyyn, Mr. Lordi kertoo.