Nalleaddikti väittää: ”Minulla on henkinen yhteys pehmonalleeni”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Audrey on muuten tavallinen 27-vuotias nainen, mutta hänellä on erikoinen riippuvuus: Hänen on pidettävä pehmolelulammasta mukanaan koko ajan ja kaikkialla. Naisen mukaan hänellä ja lammaslelulla on henkinen yhtys.

Pehmolelut mielletään yleensä lasten leluiksi tai suloisiksi lahjoiksi vaikkapa rakastetulle. Amerikkalainen Audrey poikkeaa siinä mielessä valtaväestöstä, että hän kiikuttaa omaa pehmoleluaan kaikkialle – jopa kuntosalille. Lelu on sininen lammas, jonka hän sai lahjaksi viitisen vuotta sitten. Audrey ei yksinkertaisesti voi elää ilman pehmolelua.

Kuva: TLC
Kuva: TLC

– Lammas on paras ystäväni, hän paljastaa addiktiosta ohjelman tehneelle TLC-televisiokanavalle.

Audrey on leikkinyt leluilla myös lapsena, mutta ei ole koskaan saavuttanut samanlaista tunnetta kuin tämän sinisen ja söpön käytössä hieman nukkautuneen karitsan kanssa.

– Muut pehmolelut eivät ole koskaan merkannut minulle näin paljoa, nainen jatkaa.

Lampaalla ja Audreylla on naisen mukaan erityinen, lähes yliluonnollinen yhteys. Naisen mukaan hän tuntee lampaan silmien kautta välittyvän rauhallisuuden ja levollisuuden. Nainen kiikuttaa sinistä pikkukaritsaansa muun muassa leikkikentille ulkoilemaan, koska se on kuulemma lelun lempipuuhaa. Illat menevät iltasatuja lukiessa ja yrittääpä nainen jopa ruokkia mielitiettyään.

Uusimmat