Rusketushullu äiti sai porttikiellon solariumiin – keksi yllätysratkaisun

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen 44-vuotias perheenäiti Patricia Krentcil nousi julkisuuteen, kun hänen kerrottiin laittaneen kuusivuotiaan tyttärensä solariumiin ja aiheuttaneen tälle vakavia palovammoja. Taannoin julkkisäiti kuvattiin kaatokännissä minimekossa, joka paljasti hänen alushousunsa.

Nyt rusketukseen addiktoituneen Patricia Krentcilin kerrotaan joutuneen kovan paikan eteen, sillä hän on saanut porttikiellon kaikkiin New Jerseyn osavaltion rusketussalonkehin. Amerikan huonoimmaksi vanhemmaksi leimattu nainen ei aio luovuttaa, vaan hän haluaa muuttaa kokonaan pois Yhdysvalloista.

Julkkismamma aikoo suunnata seuraavaksi Lontooseen, jossa hän voi jälleen vierailla paikallisissa rusketussalongeissa sydämensä kyllyydestä. Patrician mielestä hän on syntynyt ruskettumaan. Neito ylistää tunnetta, jonka hän saa solarium-rusketuksen kautta.

– Minun täytyy päästä pois tästä paikasta, jotta saan vapauteni takaisin. Haluan elää elämääni oman tahtoni mukaan, täällä ei ole minulle tulevaisuutta. Lontooseen muutto on ainoa tapa löytää jälleen onni, kertoi Patricia Krentcil The Sun -lehdelle.

Krentcil kertoo haastattelussa joutuneensa addiktionsa takia vaikeisiin perhetilanteisiin. Oma aviomies ja lapset häpeävät häntä, eivätkä tahdo näyttäytyä perheenäidin kanssa. Solariumkäyntien vaarallisuudesta huolimatta Krentcil aikoo pitää harrastuksestaan kiinni. Hän kertoo, ettei edes muista aikaa, jolloin oli kalpeaihoinen.

Patricia Krentcil on väittänyt syyttömyyttään tyttärensä solarium-palovammoihin, mutta kohu hänen ympärillään ei ota laantuakseen. Taannoin naisesta lanseerattiin jopa näköisnukke, josta käy korostetusti ilmi naisen uskomaton ihonväri. Oranssinruskea action-nukke tuli myyntiin viime kuussa 24 euron hintaan. Lukuisat julkkistähdet ovat sivaltaneet perheenäitiä muun muuassa televisiossa ja sosiaalisessa mediassa.



Uusimmat