Tältä Matt Damon ja Michael Douglas näyttävät aistikkaina homoseksuaaleina

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuuluisan viihdetaiteilijan ja AIDS:iin kuolleen Liberacen elämästä kuvataan paraikaa Behind the Candelabra -elokuvaa, jota tähdittävät Michael Douglas ja Matt Damon. Homoparia näyttelevät miestähdet ovat päässeet esittämään seksikohtauksia yhdessä.

Nyt näyttelijät poseeraavat homoseksuaaleina lehden kannessa. Matt Damon esittää Liberace-elokuvassa Michael Douglasin näyttelemän nimikkohenkilön homoseksuaalia poikaystävää, ja elokuvan rakkauskohtaukset ovatkin herättäneet etukäteen kohua mediassa.

liberacekansi08032013

Elokuvan eroottisin kohtaus vaati Damonin mukaan vain yhden oton. Tähtien mukaan seksikohtausten kuvaaminen on aina hieman kiusallista, oli vastanäyttelijänä sitten nainen tai mies, mutta miehet hoitivat työnsä kuten ammattilaisten kuuluukin, Huffington Post paljastaa.

Suihkuruskettunut kaksikko näyttää Entertainment Newsin kannessa lähes ylellisen aistikkaalta pariskunnalta. Douglasin tunnistaa helposti, mutta Matt Damon on maskeerattu kuvaan hyvin neitimäiseksi, eikä jykeväkasvoista miesta meinaa tunnistaa. Kansikuva on ensimmäinen virallinen elokuvan tiimoilta julkaistu otos.

Behind the Candelabra -elokuva on herättänyt kohua maailmalla. Elokuvassa näyttelevät Douglasin ja Damonin ohella muun muassa Rob Lowe ja Dan Aykroyd.