Kevin Jonas esitteli seksikkään vaimonsa – bikineissä tietenkin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen Jonas Brothers -yhtye nousi erääksi 2000-luvun alun suosituimmista teinibändeistä. Joe, Nick ja Kevin Jonaksen muodostama trio on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa yhtyeen miesten keskittyessä perhe-elämään ja soolouriinsa.

Nyt popparikomistus Kevin Jonas on bongattu Rio de Janeirosta lomalta vaimonsa Daniellen kanssa. Pari näytti edelleen rakastuneelta, sillä he eivät pystyneet pitämään näppejään erossa toisistaan hotellin uima-altaalla. Otoksista päätellen poptähdellä on varsin hyvävartaloinen elämänkumppani.

25-vuotias Paul Kevin Jonas soittaa Jonas Brothers -yhtyeessä kitaraa ja laulaa myös bändin kappaleissa taustoja. Hän on seurustellut entisen parturikampaajan Danielle Deleasan kanssa vuodesta 2007. Pari tapasi toisensa perhelomalla Bahamasaarilla, ja he kihlautuivat kesällä 2009. He menivät naimisiin vuoden 2009 lopussa.

Uusimmat