Miranda Kerr pääsi eroon kaulatuesta – heti bikineissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman menestyneimpien mallikaunotarten joukkoon lukeutuva australialainen Miranda Kerr kuuluu nykyään myös tunnetuimpien Victoria’s Secret -alusvaatemallien joukkoon. Tähti oli taannoin mukana auto-onnettomuudessa, jonka seurauksena hän joutui käyttämään kaulatukea.

Nyt 29-vuotias kaunotar on kuitenkin päässyt eroon kaulatuestaan ja palannut töiden pariin. Tästä todisteena Miranda Kerr on jakanut Twitter-tilillään otoksen, jossa hän poseeraa leopardikuvioisissa bikineissä Kora Organics -kosmetiikkamainosten kuvaussessioissa.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Gunnedahin pienessä kylässä varttunut Miranda Kerr on naimisissa Hollywood-näyttelijä Orlando Bloomin kanssa. Viiden vuoden ajan yhdessä ollut pariskunta sai taannoin ensimmäisen yhteisen lapsensa, Flynn-pojan. Kerr nimesi esikoispoikansa toisen nimen entisen poikaystävänsä mukaan, koska hän halusi kunnioittaa 15-vuotiaana kuollutta teinirakastaan.