Naiselle tehtiin viisi elinsiirtoa – synnytyslääkärit todistivat ihmettä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Fatema Al Ansarille on tehty viisi elinsiirtoa. Nainen kuvitteli, että hän ei voi koskaan saada lasta. Miamissa päästiin kuitenkin todistamaan suoranaista ihmettä, kun nainen synnytti terveen tyttölapsen.

Qatarissa asuvalle Fatemalle tehtiin viisi elinsiirtoa vuonna 2007 suolistoon ilmautuneen veritulpan takia. Nainen sai elinsiirrossa uuden maksan, haiman, mahalaukun sekä suoliston osia. 26-vuotias tuli jo kerran aiemmin raskaaksi, mutta elinsiirtojen takia raskaus jouduttiin keskeyttämään alkumetreillä.

Yllätys olikin melkoinen, kun Fatemalle annettiin tällä kertaa lupa odottaa lasta. Hän kuului synnyttäjien riskiryhmään, mutta hän kohtasi raskausaikana vain pieniä komplikaatioita, kuten nuhaa ja verenvuotoa.

Fatema synnytti terveen tyttölapsen samassa miamilaisessa sairaalassa, jossa hänelle tehtiin elinsiirrot. Asiantuntijoiden mukaan kyseessä on suoranainen ihme, että hän synnytti terveen lapsen. Fateman tapaus loi toivoa myös muille vastaavassa tilanteessa oleville.

Tyttövauva syntyi keisarinleikkauksella ja tuore äiti on nyytistä silminnähden onnellinen. Fatema kuvailee tunnettaan maailman parhaaksi. Onnellinen perhe matkustaa takaisin kotimaahansa lähiviikkojen aikana. Daily Mirror -lehden mukaan Fatema suunnittelee jo miehensä kanssa tekevänsä lisää jälkikasvua.