Jay Leno lopettaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen The Tonight Show on yksi maailman tunnetuimmista ja pisimpään jatkuneista keskusteluohjelmista. Nykyisin Jay Lenon juontama sarja nähtiin amerikkalaisella NBC-televisiokanavalla ensimmäisen kerran jo syyskuussa 1954. Suomessa sarjaa on esittänyt MTV3 Max.

Nyt Jay Leno on yllättäen päättämässä uraansa suositun viihde- ja keskusteluohjelman juontajana. Miehen on määrä jättää sarja lopullisesti syksyllä 2014, jolloin hänen tilalleen tulee nykyinen Late Night Show -juontaja Jimmy Fallon. Samalla sarjan kuvaukset siirretään Los Angelesista New Yorkiin.

Jay Lenon sopimus sarjan juontajana päättyi edellisen kerran vuonna 2009. Tuolloin hänen tilalleen tuli Conan O’Brien, joka oli aikaisemmin toiminut Suomessakin hurjan suosion saavuttaneen Late Night Show’n juontajana. Conan O’Brienin erimielisyydet sarjan tuottajien kanssa johtivat kuitenkin hänen erottamiseen, jolloin Jay Leno palasi jälleen The Tonight Shown juontajaksi. Conan O’Brien sai myöhemmin oman Conan-nimisen keskusteluohjelmansa TBS-kanavalla.

Uusimmat