Jon Hammin suuri penis aiheuttaa ongelmia kuvauksissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen näyttelijä Jonathan “Jon” Hamm palkittiin taannoin Golden Globe -palkinnolla Don Draperin roolityöstään suositussa Mad Men -televisiosarjassa. Kuvitteelliseen 1960-luvun mainostoimistoon sijoittuvaa sarjaa on Suomessa esitetty Nelosella.

Jon Hamm on sarjan kuvausryhmälle tunnettu myös muustakin kuin näyttelijäntaidoistaan. Miestä on nimittäin kuvailtu alapäästään varsin hyvin varustelluksi. Tämä aiheuttaa toisinaan vaikeuksia esimerkiksi sarjan puvustajille.

New York Daily News -lehden mukaan Jon Hamm käyttää harvoin alushousuja. 60-luvulle sijoittavan sarjan roolivaatteet ovat puolestaan usein varsin tiukkoja, jolloin ne jättävät vähän mielikuvituksen varaa. Myös esimerkiksi sarjan mainoksia on jouduttu ”korjailemaan” Hammin suurikokoisen anatomian vuoksi.

41-vuotias suosikkinäyttelijä Jon Hamm nostatti taannoin kulmakarvoja koripallo-ottelussa, jossa hänen kerrotaan flirttailleen avoimesti läpinäkyvään paitaan pukeutuneen blondin kanssa. Hamm on seurustellut näyttelijätär Jennifer Westfeldtin kanssa vuodesta 1997 lähtien. Westfeldt ohjasi Friends with Kids -elokuvan, joka sai Suomen ensi-iltansa 29. kesäkuuta. Hän näyttelee myös elokuvan pääroolia Adam Scottin kanssa. Elokuvassa esiintyvät Hammin lisäksi Kristen Wiig, Maya Rudolph, Chris O’Dowd, Megan Fox ja Edward Burns.

Uusimmat