Oliko kiertue-elämä liikaa Justin Bieberille? Jää ehkä pitkälle tauolle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman tämän hetken suosituin teinitähti Justin Bieber on ollut viime aikoina runsaasti otsikoissa ulkomusiikillisissa merkeissä. Viimeksi teinitähden väitettiin uhkailleen naapuriaan ja jopa käyneen hänen kimppuunsa fyysisesti. Nyt laulaja väläyttelee mahdolliselle hermolomalle jäämistä.

Poptähden Euroopan kiertue kului kohuen saattelemana. Hänen uutisoitiin esimerkiksi lentäneen ulos pariisilaisesta hotellista. Nyt Bieber väläyttelee jättävänsä julkisuuden hetkellisesti.

Nuori laulaja kertoi Us Weekly -lehdelle, että hänen tulevaisuutensa on vielä hyvin avoinna. Hän saattaa suunnitella seuraavaa albumia tai kiertuetta, mutta näköpiirissä siintää myös mahdollinen tauko. Bieber kysyi lehdessä, eikö 19-vuotiaana tulisikin suunnitella tulevaa?

Justin Bieber joutui ongelmiin esimerkiksi alkuvuodesta, kun julkisuuteen levisi valokuvia, joissa tähti poltteli epäilyttävän näköisiä savukkeita. Miehen keikkailukaan ei ole viime aikoina sujunut suunnitelmien mukaan, sillä Justin on parin viikon aikana myöhästynyt keikalta ja romahtanut lavalle Lontoossa. Sittemmin hänen kerrottiin peruneen Lissabonin keikkansa huonon lipunmyynnin takia.