Kriminaalin muistilista paljastui: ”Ryöstä joku, etsi huumeita, myy huumeita”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poliisit joutuvat usein mitä kummallisimpien ihmisten kanssa tekemisiin. Nyt poliisit nappasivat miehen, jonka hallusta löydettiin varsin seikkaperäinen muistilista. Listalla luki muun muassa: ”Etsi huumeita, myy huumeita ja murtaudu jonkun kotiin”.

Listalta oli kuitenkin unohtunut miehen toistaiseksi viimeiseksi jäänyt teko: ”Joudu pidätetyksi”. Yhdysvaltalaiset poliisit nappasivat Weymouthissa asuvan Evan Dorseyn kiinni kesken murtoaikeiden, kun poliisille ilmoitettiin epäilyttävästä miehestä. Miehen hallusta löydettiin monikohtainen muistilista, johon hän oli merkinnyt itselleen tehtäviä.

25-vuotias Dorsey oli kuljeskellut omakotitaloalueella ovelta ovelle parhainta saalista etsimässä, aivan kuin hän oli omaan tehtävälistaansa kirjoittanut. Dorsey oli ennen asuntokeikkaa käynyt varastamassa äitinsä koruja. Poliisit nappasivat huumeveikon kiinni ennen kuin hän oli ehtinyt toteuttamaan muita päivälle merkattuja tehtäviään, Weymouth Patch raportoi.

Uusimmat