Mies voitti lotossa 263 miljoonaa euroa

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lottovoitto lienee monien suomalaisten suurin unelma. Kun Suomessa kaikkien aikojen suurin voitto saavutettiin tänä talvena Eurojackpotin 29,5 miljoonan euron summalla, kalpenee tämäkin euromäärä suvereenisti yhdysvaltalaisen päävoiton rinnalla. Mies voitti amerikkalaisesta Powerball-lotosta 263 miljoonaa euroa.

New Jerseyssä asuva 45-vuotias Pedro Quezada tuntee omien sanojensa mukaan silkkaa iloa voitostaan. Dominikaanisesta tasavallasta 26 vuotta sitten Yhdysvaltoihin muuttanut mies ei vielä tiedä, mitä hän rahoillaan tekee, mutta ostoslistalla on kuulemma ainakin uusi auto. Mies on nimittäin tähän saakka kulkenut kävellen.

Vaikka miehen elämä muuttuu oleellisesti ahkerasta maahanmuuttajasta monimiljonääriksi, aikoo hän jatkossakin kuunnella sydämensä ääntä. Hänen suunnitelmissaan on oman yhteisönsä auttaminen ja vaimolleen hän lupaa ostaa ”mitä ikinä hän tahtookin”. Pedro on työskennellyt 15 tunnin työpäiviä pikkuista putiikkia pyörittäen, ja miehellä on viisi lasta ja yksi lastenlapsi, Huffington Post kirjoittaa.

Powerball-pelissä on voitettu suuria summia ennenkin. Kaikkien aikojen suurin potti on 457 miljoonaa euroa. Peliä pelataan 42 osavaltiossa.