Tiedemiehet tosissaan – aikovat herättää sukupuuttoon kuolleita eläimiä henkiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni haaveilee näkevänsä eläviä dinosauruksia muutenkin kuin elokuvissa. Nyt tiedemiehet suunnittelevat 24 sukupuuttoon kuolleen eläimen henkiin herättämistä. Jurassic Park -faneille on kuitenkin huonoja uutisia – dinot eivät kuulu listalle.

Tiedemiehet tahtovat herättää henkiin ainakin sympaattisen näköiset dodo- ja carolinanarattilinnut sekä kvakka-hevoset. Kaikki edellä mainitut eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisen toimesta jo 1800-luvun loppupuolella tai 1900-luvun alussa, Washingotn Post raportoi. Muita uudelleen synnytettäviä lajeja ovat esimerkiksi jo 4.000 vuotta sitten planeetalta hävinnyt karvainen mammutti ja 1960-luvulla sukupuuttoon kuollut tasmanian tiikeri.

Kriteerinä henkiin herättämiselle on lajin ekologinen merkittävyys ja se, ovatko eläimet olleet ihmisten rakastamia lajeja. Eläinten valitsemiseen vaikuttavat myös olemassa olevien DNA-näytteiden laatu sekä syy lajin sukupuuttoon kuolemiseen. Tiedemiehet keskustelivat aiheesta National Geographicin järjestämässä konferenssissa Washingtonin D.C:ssa.