Tunteita ja tuoksuja täytti 40 vuotta – bilekuvat nettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuodesta 1973 saakka Yhdysvalloissa esitetty Tunteita ja tuoksuja -televisiosarja on ollut monen Hollywood-näyttelijän uran ponnahduslauta. Suosittu saippuaooppera juhli eilen 40-vuotisjuhliaan kakkukahvien merkeissä.

Sarjassa pisimpään näytellyt Victor Newmania esittävä Eric Braeden on näytellyt rooliaan jo 33 vuoden ajan. Vaikka sarja on silkkaa saippuaoopperaa, ei kulisseissa paljon loikoilla. Peräti 113 Daytime Emmy -palkintoa voittanutta sarjaa saatetaan kuvata päivittäin jopa sadan käsikirjoitetun sivun verran, Los Angeles Times raportoi.

Sarjassa Nikki Newmania esittävä Melody Thomas Scott pitää roolihahmoaan todellisena selviytyjänaisena – Nikki on ollut naimisissa saippuaoopperan aikana 13 kertaa. Young and the Restless, eli Tunteita ja tuoksuja, on toiminut näyttelijänahjona ainakin David Hasselhoffille, Eva Longoria Parkerille, Vivica A. Foxille, John O’Hurleylle ja Tom Selleckille.