Ohhoh, Nainen löysi suolakeksistä Jumalan sanoman

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jeesuksen, Neitsyt Marian ja Jumalan kerrotaan ilmestyneen ihmisille milloin taivaalle, milloin paahtoleipään tai jopa rekan oveen. Nyt australialainen nainen väittää Jumalan ilmestyneen hänen kalan muotoiseen suolakeksiinsä.

Melbournessa asuva Patti Burke luuli ensin keksin olevan jonkinlainen markkinointikikka tai spesiaalivoitto, sillä kalan kyljessä on selkeästi havaittavissa ristin kuva. Hän pisti kultakalakeksin talteen ja otti yhteyttä herkun valmistajaan, joka kuitenkin kielsi mahdollisuuden, että risti olisi syntynyt heidän tehtaallaan.

Florida Todayn mukaan nainen oletti saman tien ihmeen tapahtuneen, sillä elettiinhän keksin löytymisen aikaan pääsiäisen pyhää alusviikkoa. Kristittyjen mukaan kalasymbolilla on erityinen osuus Raamatussa.

Hiljattain on uutisoitu myös ohiolaisesta miehestä, jonka tuulilasiin läsähtäneessä linnunkakassa oli Jeesuksen kuva sekä teksasilaisesta miehestä, jonka palanut aamiaistaco muistutti Jumalan pojan kasvoja.