Jessica Simpsonin rintamus räjähtämäisillään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulajatar ja realitytähti Jessica Simpsonin kerrottiin äskettäin suunnittelevan omaa komediasarjaansa, jonka tuottajana toimii NBC-televisiokanava. Nainen on toista kertaa raskaana, ja hänet ikuistettiin nyt hyvinkin antavassa kaula-aukossa Kaliforniassa.

Realitytähti ja hänen kihlattunsa Eric Johnsonin ovat todella innoissaan, sillä he saavat poikavauvan. Lähteen mukaan pojan saaminen on pariskunnalle unelmien täyttymys. Realitytähti allekirjoitti taannoin neljän miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Painonvartijat-laihdutusyrityksen kanssa.

Nainen kiinnitettiin yrityksen mainoskasvoksi ja Jessica Simpson laihdutti viiden kuukauden aikana lähes 20 kiloa. Nyt tosin naisen raskaus on edennyt jo niin pitkälle, että hänen rintansa näyttävät olevan lähes räjähtämäisillään.

Jessica Simpson on kihloissa amerikkalaista jalkapalloa ammatikseen pelanneen Eric Johnsonin kanssa. Siveyden nimeen vannova neitokainen menetti neitsyytensä ensimmäiselle aviomiehelleen Nick Lacheylle, jonka hän tapasi 2000-luvun alussa. Pariskunnan realitysarjaa esitettiin MTV-kanavalla. He olivat naimisissa neljän vuoden ajan.