Mies juoksi takaperin – poliisi sakotti liikenteen vaarantamisesta!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miamin rantakaduilla jo kuuden vuoden ajan takaperin juossut Alex Mesa on monille kaupungissa vierailleille ihmisille tuttu näky. Neonkeltaiseen juoksuasuun pukeutunut mies herättää huomiota hölkätessään autojen seassa selkä kantapäät edellä.

Nyt poliisit ovat sakottaneet yhteensä yli 8.000 kilometriä viime vuosien aikana juossutta Mesaa. Syyksi virkavalta ilmoitti hätänumeroon tulleen puhelinsoiton, jossa herran väitettiin aiheuttaneen vaaratilanteita liikenteelle. Mies juoksee kerrallaan kaksi tuntia takaperin, pari-kolme kertaa viikossa.

WTVJ-televisiokanavan mukaan Mesa epäilee hänen huumemenneisyyttään sakkojen todelliseksi syyksi. Paikallislehti sen sijaan kirjoittaa, että juokseminen on Mesan elämän ykkösasia, sillä mies todettiin vuonna 1993 HIV-positiiviseksi, ja hän pitää kuntoaan yllä hölkkäämällä. Mies juoksee takaperin osoittaakseen mahdottoman olevan mahdollista, ikään kuin kunnianosoituksena Jumalan voimalle.