Myleene Klassia ei uskoisi perheenäidiksi – bikineissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kahden lapsen äiti, brittiläinen poptähti ja televisiojulkkis Myleene Klass on tuttu näky viihdelehtien palstoilla. Upeavartaloinen bikinikaunotar vietti vastikään 35-vuotisjuhliaan perheensä kanssa lomaillen.

Nainen on varsinainen vesipeto, sillä hänet ikuistettiin muun muassa vesiskootterilla ajelemassa ja uima-altaalla lastensa kanssa telmimässä. Myleenellä on kuvissa päällään mukavasti neitojen muotoihin sopivat leopardibikinit. Naista ei uskoisikaan ainakaan vartalonsa habituksen perusteella päivääkään päälle parikymppiseksi.

35-vuotias Myleene Klass liittyi Hear’Say -yhtyeeseen vuonna 2001, kun se muodostettiin Popstars-realityohjelmassa. Yhtyeen debyyttisingle rikkoi ennätykset 1,3 miljoonalla myydyllä kappaleella, ja yhtyeen albumi myi myöhemmin sekin 1,2 miljoonaa pelkästään Britanniassa. Yhtye hajosi kuitenkin sen jäsenten riitoihin jo samana vuonna. Myleene Klass suuntasi yhtyeen hajoamisen jälkeen soolouralle, jossa hän julkaisi kaksi sooloalbumia.