Arvostelu: Olympos on valloitettu

Elokuvat · Tim Isokivi

Kevään 2013 aikana valkokankaalla on nähty joukko testosteronin täyttämiä toimintaelokuvia, kuten Arnold Schwarzeneggerin Last Stand, viides Die Hard ja sotaleluihin perustuva G.I. Joe: Kosto. Nyt ensi-iltansa saa Oscar-palkitusta Training Day -elokuvasta tutun Antoine Fuquan ohjaama A-luokan näyttelijöiden tähdittämä Olympos on valloitettu.

Mike Banning (Gerard Butler) on Yhdysvaltain presidentin, Benjamin Asherin (Aaron Eckhart), entinen turvamies. Hänet siirrettiin toimistotöihin presidentin vaimon hengen vaatineen onnettomuuden seurauksena. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Washington D.C. joutuu hyökkäyksen kohteeksi kesken Etelä-Korean pääministerin valtiovierailun. Terroristit kaappaavat presidentin vangikseen Valkoisessa talossa, jolloin rakennuksen läpikotaisin tunteva Banning on ainoa henkilö, joka voi pelastaa hänet – ja ehkä koko Yhdysvallat.

Kuten Valkoiseen taloon sijoittuvasta amerikkalaisesta toimintaelokuvasta voi ehkä odottaakin, Olympos on valloitettu edustaa propagandaa puhtaimmillaan. Patrioottinen meininki yltyy välillä niin överiksi, että elokuva saattaa suomalaiselle katsojalle vaikuttaa jo tahattomalta parodialta. Välillä tuntuu, kuin katsoisi South Parkin satiiria amerikkalaisten toimintaelokuvien kliseistä.

Jokseenkin kyseenalaisestakin sanomastaan huolimatta Olympos on valloitettu on kuitenkin toimintaelokuvana melko onnistunut. Yhden miehen kamppailusta ylivoimaista vihollista vastaan tulee väistämättä mieleen kaksi ensimmäistä Die Hard -elokuvaa. Paikoitellen tuntuukin kuin katsoisi Die Hard -elokuvien ”todellista” jatko-osaa elokuvasarjan surkeiden neljännen ja viidennen osan jälkeen.

Ikävä kyllä yksi nykyajan toimintaelokuvien perisynneistä, eli epäselvät actionkohtaukset, vaivaavat paikoitellen muuten sujuvaa tykittelyä. 80-luvun propagandistisille toimintaelokuville, kuten Red Dawn – Punainen vaara, kumartavana viihde-elokuvana Olympos on valloitettu toimii huomattavasti perushöttöä paremmin. Se pitää hyvin otteessaan koko kaksituntisen kestonsa ajan – kunhan katsoja osaa jättää aivonsa sopivalla tavalla narikkaan.

Lajityyppi: Toiminta, jännitys

Ohjaaja: Antoine Fuqua

Pääosissa: Gerard Butler, Morgan Freeman, Aaron Eckhart, Melissa Leo, Angela Bassett, Ashley Judd, Dylan McDermott, Rick Yune, Finley Jacobsen, Robert Forster

Ensi-ilta: 19.4.2013

Kesto: 1h 59 min

Ikäraja: 16

Pisteet 3/5