Naiset kävelevät shoppaillessaan 335 kilometriä vuodessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni nainen tietää, että shoppaileminen vaatii paksun lompakon lisäksi myös kestävyyttä ja kuntoa – ei nimittäin ole helppoa kantaa kymmentä ostoskassia samalla, kun taistelee alennusrekkien edessä parhaimmista löydöistä usean hyllykilometrin jälkeen.

PromotionalCodes.org.uk-sivusto teetti hiljattain kyselyn, jonka mukaan brittiläiset naiset kävelevät shoppailuretkillään vuoden aikana noin 335 kilometriä, mikä vastaa pituudeltaan lähes kahdeksaa täysimittaista maratonia.

Femail Firstin mukaan tulokset saatiin arvioiden naisten keskimääräistä ostosreissua, joka on noin muutaman kerran viikossa tapahtuva kolmen tunnin shoppailuhetki. Toisin sanoen naiset voivat harjoittaa kuntoaan sovituskopeissa mekkoja testaillen sen sijaan, että rehkisivät iltaisin kuntosaleilla – kätevää, eikö?