Miranda Kerr vahvisti kohuväitteet

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huippumalli Miranda Kerr poseerasi hiljattain Victoria’s Secretin alusvaatteissa, vaikka naisen kerrottiin vastikään saaneen potkut enkelin tehtävistä. Nyt neitokainen vahvistaa huhun ja kertoo suuntaavansa urallaan uusiin haasteisiin.

Nainen on nähty hiljattain muun muassa Mango-tuotemerkin televisiomainoksessa ja omien KORA Organics tuotteiden parissa. Entinen enkeli kuvailee uravaihdostaan luonnolliseksi siirtymäksi Sydney Morning Herald -sanomalehdelle. Eron syyksi aprikoitiin neidon vaikeaa mainetta, pidättyneisyyttä ja myös sitä, ettei mallin tyyli ole tarpeeksi myyvä kaupallisiin mainoksiin.

– Olen tehnyt mallin töitä 13-vuotiaasta asti, joten on tullut aika kääntää uusi sivu elämässäni. Arvomaailmani muuttui äidiksi tulemisen jälkeen, näyttävävartaloinen kaunotar sanailee ja paljastaa muuttavansa pian Los Angelesista New Yorkiin toteuttamaan uusia urahaaveitaan.

Gunnedahin pienessä kylässä varttunut Miranda Kerr on naimisissa Hollywood-näyttelijä Orlando Bloomin kanssa. Viiden vuoden ajan yhdessä ollut pariskunta sai taannoin ensimmäisen yhteisen lapsensa, Flynn-pojan. Kerr nimesi esikoispoikansa toisen nimen entisen poikaystävänsä mukaan, koska hän halusi kunnioittaa 15-vuotiaana kuollutta teinirakastaan.