Ajay Rochester lihonut 48 kiloa: ”Syön itseni hengiltä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Julkkismaailmassa uutisoidaan jatkuvasti hurjista muodonmuutoksista. Monet realityohjelmat perustuvat siihen, että niihin osallistuvat henkilöt tekevät jotain radikaalia ulkonäölleen, joka muuttaa heidän elämänsä kokonaan. Eräs tällainen sarja on Suomessakin nähty Suurin pudottaja.

Nyt laihdutusohjelman australialainen emäntä Ajay Rochester on kuitenkin kokenut elämässään muutoksen, joka on vienyt tähden timmistä kunnosti kohti vaarallista ylipainoa. 44-vuotias nainen kertoo käyvänsä päivittäin pikaruokaloissa ja nauttivansa niin paljon epäterveellistä ravintoa, että hän pelkää jo henkensä puolesta.

– Olen lihonut kilon viikossa, yhteensä 48 kiloa. Olen valtava. Voin syödä suuren määrän roskaruokaa päivässä. Tämä on vakavaa, koska syön itseni hengiltä, kertoi nainen 2Day FM -radiokanavan haastattelussa.

Ajay kertoi muun muassa nauttivansa aamupalaa päivittäin kolmen ihmisen edestä. Neito päätyi juuri paparazzien haaviin haettuaan Subway-ravintolasta leipiä ja kaksi isoa juomaa. Ajay oli samalla koiralenkillä, ja halusi ilmeisestikin purtavaa.

Ajay Rochester juonsi Australian Suurin pudottaja -realitysarjaa vuosina 2006 – 2009. Hän asuu paraikaa Los Angelesissa. Nainen esiintyi viime vuonna Excess Baggage -realityohjelmassa muiden julkkisten rinnalla. Hän yritti laihduttaa dieettishow’ssa kilojaan muun muassa Kevin Federlinen kanssa.