Nainen palautti golfkentältä löytämänsä 27 770 euroa – ei saanut löytöpalkkiota

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmisten rehellisyyttä koetellaan etenkin tilanteissa, jossa henkilö löytää esimerkiksi maasta jonkun toisen pudottamaa rahaa. Kuinka moni palauttaisi vaikkapa seteleitä täynnä olevan kassin poliisille ilman, että kokisi pienintäkään kiusausta ottaa kassista rahaa?

Floridalainen Rachel Castillo oli ollut normaalisti töissä Miami Beachin upeissa rantamaisemissa sijaitsevassa golf-keskuksessa, kun hän löysi keskuksen penkiltä kassin. Nainen oli kurkistanut kassiin sisälle ja siellä oli ollut hänen mukaansa hurja määrä setelitukkuja.

Tarkemman tutkiskelun myötä selvisi, että kassissa oli yhteensä 36.000 dollaria, eli liki 28.000 euroa, riihikuivaa. Kassissa oli myös ollut 76-vuotiaan miehen henkilöpaperit, ja kassi palautettiin poliisin avulla omistajalleen.

Moni ihmettelee, miksi Castillo ei ottanut rahoja itselleen, mutta hänen rehellisyyden innoittajanaan ovat toimineet lapsuudessa opitut säännöt ja tavat. Nainen on saanut kristillisen kasvatuksen ja uskoo, että Raamattua pitää kunnioittaa: Älä valehtele tai varasta. Hän ei saanut kassista löytöpalkkiota, mutta uskoo Jumalan hoitavan palkkioasian muiden puolesta.