Demi Lovato julkaisi hulvattoman nettikuvan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Disney-tuotannoista tunnetuksi tullut Demi Lovato on ollut tiiviisti otsikoissa X Factor -tuomaripestinsä ja musiikkinsa merkeissä. Äskettäin neitokainen kertoi, että hänellä on salainen siskopuoli. Nyt tähtönen esittelee salatun puolen myös itsestään.

Vasta parikymppinen Demi Lovato on hypännyt suuriin saappaisiin tuomaripestillään ja peitonnut tähän mennessä häntä vaivanneet huumeongelmat, syömishäiriöt ja itsetuhoisen käyttäytymisen. Näyttelijä-laulajan onneksi hän osaa kuitenkin heittäytyä vielä ikäiselleen tyypilliseen tunnetilaan, eli hauskaan hullutteluun.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Uutta Demi-nimistään albumiaan markkinoiva laulaja on julkaissut Twitteriin hauskan otoksen itsestään. Yleensä tähti nähdään vain edustavissa ja stailatuissa otoksissa. Nyt nainen twiittasi hauskan irvistyskuvan, joka toimii hänen aikuistuneen persoonansa ilmentymänä. Kuva osoittaa Demin näyttävän hyvältä myös kasvoja väännellessään. Aito artisti osaa ainakin nauraa itselleen – ja tämä jos mikä on tärkeää.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Demi Lovato nousi julkisuuteen vuosina 2007 – 2008 näyteltyään Camp Rock -elokuvassa, jossa nähtiin myös Jonas Brothersin jäsenet. Neitokaisen tie tähtiin on ollut kivinen. Demi Lovato on sittemmin hakenut ongelmiinsa apua ja tatuoinut ranteidensa viiltoarpien päälle sanat ”Stay Strong”.