Rusketushullu perheenäiti ryhtyi laulajaksi – ei kovin mairitteleva näky studiossa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltojen tunnetuin ruskettunut nainen, Patricia Krentcil, ei näe lööppivapaata päivää. Rusketushulluksi leimattu 44-vuotias perheenäiti paljasteli vastikään muotojaan yläosattomissa newjerseyläisellä rannalla.

Nyt vuorossa on uutinen, jota moni on ehkä jo salaisesti toivonut tai osannut odottaa. Patricia Krentcil ryhtyy nimittäin seuraavaksi laulajanuralle. Nainen on viime aikoina ollut levytysstudiolla nauhoittamassa uutta It’s Tan Mom! -kappalettaan.

Julkkisäiti ei kuvista päätellen ainakaan pukenut studiolle rintaliivejä ylle, vaikkakin hänen ruskettuneet muotonsa pääsevät oikeuksiinsa valkoisessa kesämekossa. Letkeältä vaikuttavassa pop-kappaleessa rusketushullu mamma muun muassa räppää ruskettumisesta, kuuluisuudestaan ja siitä, paljonko nainen tarvitsee aurinkovoidetta iholleen. Laulaja Adam Bartan kirjoittama ja tuottama single julkaistaan 6. toukokuuta.

New Jerseyssä yläosattomia muotojaan esitellyt Patricia Krentcil pääsi aikoinaan julkisuuteen ”huonona äitinä”. Naisen väitettiin laittaneen tyttärensä solariumiin, jossa pikkuneiti oli kärsinyt palovammoja. Taannoin naisesta lanseerattiin näköisnukke, josta käy korostetusti ilmi naisen uskomaton ihonväri. Oranssinruskea action-nukke tuli myyntiin viime kuussa 24 euron hintaan.