Ruotsalaisyhtyeen fanituotteet: Anustappi ja dildo

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lähes kaikki yhtyeet ja artistit myyvät levymyynnin ohella paljon erilaisia oheistuotteita. Tällaisia ovat muun muassa suositut bändipaidat ja hupparit sekä seinäliput, rahapussit, hihamerkit ja laukut. Ruotsalainen metalliyhtye on astunut askeleen verran pidemmälle.

Kuva: Ghost
Kuva: Ghost

Ruotsalainen metalliyhtye Ghost on Pitchfork-julkaisun mukaan tuonut markkinoille uuden fanituotteen – Raamatun muotoisen laatikon täynnä seksileluja. Tuotteen nimi on Ghost Phallos Mortuus Ritual Box Set ja settiin kuuluu yhtyeen harvinaisen bändipaidan lisäksi myös pronssinen anaalitappi ja musta silikonidildo, mikä on muotoiltu yhtyeen laulajan Papa Emeritus II näköiseksi. Paketin voi ostaa vajaalla 150 eurolla.

Ghost-yhtye on Suomessa jokseenkin tunnettu, mutta bändi on vieraillut maaperällämme vain muutamia kertoja. Kokoonpano tunnetaan sen kammottavan sävyisistä live-esiintymisistään, joissa laulaja on pukeutunut piispan asuun ja muut jäsenet mustiin kaapuihin. Yhtyeen jäsenet pyrkivät pitämään henkilöllisyytensä salaisena. Ghost lämmittelee kesällä Helsingin Olympiastadionille saapuvaa Iron Maidenia.