Risteily-yritys hankki vakuutuksen – Loch Nessin hirviön varalta!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihmiset ovat useiden vuosikymmenten ajan kertoneet tarinoita, joiden mukaan skottilaisessa Loch Nessin järvessä elää hirviö. Lukuisista etsinnöistä huolimatta järvi-hirviö on kuitenkin jäänyt myytiksi, eikä sen olemassaolosta ole muutamia valokuvia enempää todisteita.

Todisteiden puute ei kuitenkaan estä innokkaimpia Nessie-faneja uskomasta olennon olemassaoloon, ja järvi houkutteleekin vuosittain paikalle siitä kiinnostuneita turisteja. Nyt skottilainen risteily-yritys Jacobite Cruises on vakuuttanut matkailijoita jävellä kuljettavat aluksensa hirviöhyökkäysten varalta miljoonalla punnalla, eli noin 1,2 miljoonalla eurolla.

– En tiedä, kuinka todennäköistä sen tapahtuminen olisi. Tämä on kuitenkin Loch Ness, ja näyttäisimme typerältä, jos emme olisi varautuneet hirviön vuoksi, risteily-yrityksen omistaja Freda Newton kommentoi The Scottish Sun -lehdelle.

Uutinen laivojen vakuuttamisesta hirviöhyökkäysten varalta osuu sopivasti ensimmäisen Nessie-havainnon 80-vuotispäivän paikkeille. Ensimmäinen väitetty valokuva hirviöstä puolestaan julkaistiin The Daily Mail -lehdessä vuonna 1934. LiveScience.com-verkkosivuston mukaan valokuva on kuitenkin sittemmin paljastettu väärennökseksi.