Tupacin henkivartija löydetty kuolleena

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hiphop-tähti Tupac Shakurin kuolemaan on liittynyt paljon erilaisia teorioita ja juoruja, ja viimeksi hän ”nousi kuolleista” Coachella-festivaalin lavalle vuosi sitten. Tupac esiintyi nimittäin yhdessä yhä elävän ystävänsä Snoop Doggin kanssa hologrammin välityksellä.

Nyt Tupacin lähipiiriläisistä on kantautunut ikäviä uutisia, kun tähden henkivartija on löydetty kuolleensa kotoaan. Tupacin omasta kuolemasta on liki 17 vuotta. Lähipiirin tuska jatkuu kuitenkin edelleen, ja nyt viikatemiehen kyytiin on joutunut Tupacin entinen henkivartija Frank ”BIg Frank” Alexander, joka löydettiin Kalifornian Murrietassa sijaitsevasta kodistaan menehtyneenä.

Kaupungin tiedotuskanavan mukaan hätänumeroon olisi aiemmin soitettu mahdollisen itsemurhan takia, mutta poliisi ei ole vielä vahvistanut Big Frankin kuolinsyytä. Miehessä oli kuitenkin ollut E!-lehden mukaan ampumahaavoja. Henkivartija on ollut mukana toteuttamassa vuonna 1998 julkaistua teosta nimeltään Got Your Back: The Life of a Bodyguard in the Hardcore World of Gangsta Rap.

Uusimmat