Chris Brown törttöili syntymäpäivillään – oksenteli kaatokännissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen r&b-tähti Chris Brown on ollut runsaasti otsikoissa parisuhde-elämänsä vauhdikkaiden käänteiden ansiosta. Mies vietti viikonloppuna syntymäpäiväjuhliaan Las Vegasissa – eikä menoa puuttunut hänen juhlistakaan.

Rihannan sydänkäpysenä tunnettu Chris Brown täytti 24 vuotta. Uutisoimme hiljattain, kuinka popparityttöystävä muisti miestä miljoonamersulla. Mies joutui kuitenkin viettämään syntymäpäiväjuhlansa ilman mielitiettyään, sillä Rihanna konsertoi juhlien aikaan toisella puolen Yhdysvaltoja, eli New Yorkissa.

Sanotaan, että hiiret hyppivät pöydillä kun kissa on poissa. Näin kävi myös Brownin synttärijuhlissa. Mies oli ilakoinut kemuissaan niin ankarasti, että veti omien sanojensa mukaan överit. Mies twiittasi Twitter-blogiinsa, että hän oli ollut liian humalassa ja oksentanut ”hullun lailla”.

Chris Brown suututti hiljattain naapurinsa, kun hän oli maalannut luksuskotinsa edustalla olevaan betoniaitaan hirviömäisiä graffiteja. Naapurit olivat tehneet asiasta ilmoituksen kaupungille, joka voi määrätä artistille sakkorangaistuksen, mikäli hän ei poista töhryjään ensi tilassa.

Uusimmat