Ero teki hyvää: Katie Holmes on taas häikäisevän seksikäs

Viihdeuutiset · Stara.fi

Toimintatähti Tom Cruisesta taannoin eronnut näyttelijätär Katie Holmes palkkasi avioeron jälkeen itselleen deittivalmentajan, jotta pääsisi takaisin treffailun maailmaan. Hänen kerrotaan pyrkineen kasvattamaan esimerkiksi itseluottamustaan.

34-vuotiaan perheenäidin kerrottiin taannoin tapailevan 29-vuotiasta jazz-muusikko Peter Cincottia. Eilen Katie kuitenkin oli juhlimassa New Yorkissa. Supertähti ikuistettiin hotellillaan hänen lähtiessään julkkisjuhliin. Kuvien perusteella taannoinen homssuinen Katie Holmes on saanut antaa tilaa valovoimaiselle ja seksikkäälle tyylille. Avioero on siis tehnyt Holmesille selvästi hyvää.

Tom Cruisen ja Katie Holmesin ero tuli maailmalle yllätyksenä. Holmes ilmoitti viime kesänä hakevansa avioeroa, ja kertoi samalla parin liiton olleen karilla jo puolen vuoden ajan. Omapäisenä ja intensiivisenä aviomiehenä tunnetulle Cruiselle avioero on kolmas. Komistus on ollut Holmesin ohella aviossa Mimi Rogersin ja Nicole Kidmanin kanssa.