Beyonce levytti hiljattain Outkast-yhtyeen Andre 3000:n kanssa uuden version edesmenneen Amy Winehousen synkähköstä Back To Black -hittikappaleesta. Cover-versio kuullaan tulevassa The Great Gatsby -elokuvassa. Fanit ovat nyt tyrmänneet verkkoon ladatun biisinäytteen.
The New Musical Express -julkaisun mukaan Mark Ronson on jakanut EastVillageRadioShow -ohjelmassaan soittamansa kappaleen version nyt myös Soundcloudissa. Virallinen versio julkaistaan lähipäivinä. Yksi kappaleen kuuntelijoista kirjoittaa, että Amy Winehouse kääntyisi varmaan haudassaan, mikäli kuulisi uuden version. Toinen päivittelee: ”Turmelee klassikon!”.
Amy Winehousen isä Mitch astui myös hiljattain julkisuuteen sanomalla, ettei häneltä kysytty lupaa kappaleen levyttämiseen. Hän on kuitenkin myöhemmin antanut suostumuksensa kappaleen käytölle – huomattavaa rahasummaa vastaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Amy Winehouse, Beyonce tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.