Ruotsin tulli takavarikoi Valko-Venäjän euroviisutiimiltä 972 pulloa vodkaa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan Malmössä kisattavat Euroviisut ovat suuri hetki artistien elämässä. Viisuviikko antaa mahdollisuuden uusien kontaktien luomiseen ja itsensä esille tuomiseen kansainvälisesti. Eri maiden delegaatioilla onkin ollut tapana lahjoa kansainvälistä mediaa eri keinoin.

Aiempina vuosina promomateriaaleina on nähty muun muassa turkkilaisia sukkahousuja, jalkapalloja ja pehmoleluja. Tämän vuoden Valko-Venäjän edustajan Alyona Lanskayan delegaatio yritti tuoda Malmöön promomateriaaliksi 1.000 pulloa vodkaa.

Tullimaksuja moisesta määrästä olisi kertynyt kuitenkin huikeat 360.000 kruunua, joten delegaatio tyytyi vain 28 pullolliseen, jotka he saivat kuljettaa maahan veloituksetta. Myös delegaation jakamat edustussuklaat olivat Staran saamien tietojen mukaan vanhentuneet jo huhtikuussa.

Hieman epäonnistuneista promomateriaalivalinnoista huolimatta Alyona on tuonut kappalettaan Solayoh tutuksi suurelle yleisölle esiintymällä useissa tapahtumissa pitkin kevättä eri puolilla Eurooppaa.

Jesse Thulin



Malmö