Robocop saa oman patsaan Detroitiin – tältä jättiläispatsas näyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1987 ensi-iltansa saanut Robocop oli yksi aikansa suurimmista hiteistä, ja siitä on sittemmin muodostunut kulttiklassikko. Robotiksi kuolemansa jälkeen muutetusta poliisista kertova elokuva on sittemmin saanut lukuisia jatko-osia, ja sen uusintaversio saa ensi-iltansa vuonna 2014.

Muutama vuosi sitten joukko internet-käyttäjiä aloitti projektin, jonka tarkoitus oli saada Robocopia kunnioittava patsas Detroitiin, kaupunkiin, johon elokuvat sijoittuvat. Kaupungin virkamiehet eivät suostuneet laittamaan rahaa hankkeeseen, mutta innokkaat Robocop-fanit päättivät hakea varoja patsaan rakennuttamiseen internetissä toimivan Kickstarted -joukkorahoituspalvelun avulla.

Varainkeruu on tuottanut tulosta, ja tulevasta patsaasta on nyt julkistettu internetissä malliversio. Michigan Live -sivuston mukaan lopullinen patsas tulee olemaan pronssinen, ja sen korkeus on yli kolme metriä. Patsaan sijoituspaikka ei ole vielä tiedossa.

Kuva: Robocop Archive, Kickstarter
Kuva: Robocop Archive, Kickstarter

Uusimmat