Kovaa menoa senioritalossa: Paritusta, ryyppäämistä ja huumeita

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessakin rakennetaan isoimpiin kaupunkeihin ikäihmisille tarkoitettuja senioritaloja, jotka ovat normaaleja kerrostaloja, mutta asuntoihin sijoitetaan pelkästään varttuneempaa väkeä. Nyt New Jerseyssä sijaitsevan senioriasuntolan meininki äityi niin hurjaksi, että osa asukkaista joutuu vastaamaan tekosistaan oikeudessa.

New Jerseyn Englewoodin senioritalossa asuva 75-vuotias mies pidätettiin hiljattain yhdessä 66- ja 54-vuotiaan naisen kanssa, koska kolmikon oli useasti raportoitu öykkäröivän pitkin kerrostaloa humalassa. Lisäksi muut asukkaat olivat löytäneet käytettyjä kondomeja virkistyshuoneesta, sammuneita ihmisiä käytäviltä ja joutuneet kuuntelemaan ovien paukuttelua keskellä yötä.

The Record-julkaisun mukaan tilanne oli mennyt niin hurjaksi, että paikallinen poliisi oli lähettänyt paikalle valepukuisen poliisin väijymään vanhusten tekemisiä. Poliisit löysivät ikäihmisten hallusta muun muassa kokaiinia ja huumevälineitä. Lisäksi porukan 75-vuotias mies tarjosi talon väelle parituspalveluita. Rilluttelevat vanhukset joutuvat nyt oikeiden eteen.