Järkytys! Madonna hankki juhla-asunsa pornokaupasta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Madonna herätti viime vuonna kohua etenkin MDNA-kiertueellaan raivostuttaen erityisesti Venäjän poliittisen johdon. Hänen avoin tukensa Pussy Riot -yhtyeelle ja homojen oikeuksista puhuminen eivät olleet Venäjän päättäjien mieleen.

Eilen Madonna kuvattiin Billboard Music Awards -gaalassa, jossa hänet myös palkittiin. Juhlaväki oli pukeutunut tilaisuuteen pääosin juhlavasti, mutta Madonna oli ilmeisesti käynyt hakemassa oman asunsa pornokaupasta. Hänen asunsa oli nimittäin illan mauttomin.

54-vuotias Madonna tervehti taannoin ensimmäisessä Instagram-viestissään fanejaan kusipäinä. Hän julkaisi sivustolla myös otoksia, joissa hän muun muassa esittelee rintavarustustaan ja siemailee alkoholiannosta martinilasista. Äskettäin Madonnan kerrottiin olevan vuoden 2012 kiertuekuningatar, sillä hän tienasi MDNA-kiertueellaan yhteensä 141 miljoonaa puntaa, eli 181 miljoonaa euroa.

Uusimmat