Chris Brown pokasi Marc Anthonyn ex-tyttöystävän

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalaisen r&b-tähti Chris Brownin suhde popkaunotar Rihannaan on jälleen katkolla. Chris Brownin kerrotaan nyt pitävän teerenpeliä yhdessä Topshop-perijätär Chloe Greenin kanssa.

Vastikään medialle sinkkupäiviään hehkuttanut Chris Brown myönsi, että hänen ja Rihannan välillä tulee aina olemaan rakkautta, mutta sanoi antavansa neitokaiselle aikaa. Nyt mies on nähty Mirrorin mukaan läheisissä tunnelmissa Marc Anthonyn rakkaanakin tunnetuksi tulleen 22-vuotiaan perijätär Chloe Greenin kanssa.

Marc Anthony ja Chloe Green ovat eronneet. Chloe ja Chris tapasivat ensimmäisen kerran jo viime vuonna, kun räppäri esitti serenadin Chloen isän 60-vuotiasjuhlissa. Perijätär on kertomansa mukaan aina fanittanut komeaa räppäriä. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että myös Rihanna on yhdistetty parhaillaan Topshopiin. Laulajatar nimittäin on haastanut Chloen isän ja Topshop-ketjun omistajan Sir Philip Greenin oikeuteen, koska kauppaketju on käyttänyt hänen kuvaansa luvatta t-paidoissaan.

Chris Brown erosi Rihannasta jälleen viime kuussa. Pariskunta oli aiemmin onnellisesti yhdessä, kunnes räppäri pahoinpiteli tyttöystävänsä vuonna 2009. Suuri yleisö ei ole vieläkään antanut miehelle anteeksi tämän tekoa, vaan väkivaltaillan jäljet näkyvät hänen urassaan ja suosiossaan.