Jennifer Lawrence puolialastomana Twitter-kuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nälkäpeli-elokuvasta viihdemaailman kärkeen noussut Jennifer Lawrence on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut todella paljon. Hän voitti esimerkiksi Oscar-palkinnon parhaasta naispääosasta elokuvassa Unelmien pelikirja.

22-vuotias näyttelijätär nähdään pian X-Men -elokuvassa Mystiquen roolissa. Elokuvan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä, ja leffan ohjaaja Bryan Singer on julkaissut kulissien takaa muutamia kuvia Twitter-mikroblogissaan. Kuvissa nähdään myös hyvin vähäpukeinen Jennifer Lawrence, jonka bodypaintia kuvassa valmistellaan.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter
Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Näyttelijäuransa 14-vuotiaana MTV-kanavan mainoksessa aloittanut Jennifer Lawrence on nähty jo monissa menestyneissä elokuvissa, kuten Nälkäpeli, X-Men, Winter’s Bone ja Unelmien pelikirja. Jennifer Lawrence ei ole koskaan opiskellut näyttelemistä. Hän erosi hiljattain brittiläisestä poikaystävästään Nicholas Houltista kahden vuoden seurustelun jälkeen. Sittemmin hänen huhuttiin deittailevan vastanäyttelijänsä Bradley Cooperin kanssa, mutta kaksikko on kiistänyt romanssihuhut.