Laulaja menetti äänensä – syyttää hampurilaisravintolan kanaleipää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalaislähtöinen McDonald’s on maailman suurimpiin lukeutuva ravintolaketju, ja se on joutunut kohtaamaan historiansa aikana mitä kummallisimpia syytöksiä. Osa ihmisistä vetää hampurilaisjätin oikeuteen suurien korvausvaatimusten kera.

Nyt Brooklynissa asuva gospel-laulaja Jacqueline Simpson väittää, että on menettänyt lauluäänensä syödessään McDonald’sin kanaleipää. 52-vuotias laulaja nimittäin kertoo haukanneensa herkun mukana sen sisällä olleen pikkukolikon kokoisen lasinsirpaleen.

Lasinsirpaleonnettomuus tapahtui hänen mukaansa jo vuonna 2010, mutta hän nosti kanteen vasta tällä viikolla. Naisen mukaan hänen äänensä on nykyään kovin käheä, eikä hän pysty laulamaan sopraanoja kuten ennen. Häntä myös luullaan usein mieheksi työpuheluita soittaessaan, Gawker paljastaa.