Arvostelu: Evil Dead (2013)

Elokuvat · Tim Isokivi

Vuonna 1981 julkaistu The Evil Dead – Kauhun riivaamat kuuluu kauhuelokuvien klassikkoihin. Pienellä budjetilla amatöörivoimin toteutettu elokuva hurmasi katsojat yliampuvalla verenlennätyksellä, mustalla huumorilla ja vahvalla tunnelmalla. Sittemmin Hollywood-elokuvia ohjaamaan päätyneen Sam Raimin kauhuklassikosta on nyt tehty uusi versio.

Viisi parikymppistä ystävystä saapuu yhdessä syrjäiselle mökille, tarkoituksenaan auttaa Mia (Jane Levy) pääsemään kertaheitolla eroon tämän huumeriippuvuudesta. Tapahtumat saavat kuitenkin karmivan käänteen, kun mökin kellarista löytyy jälkiä oudoista rituaaleista sekä vanha loitsukirja, joka herättää henkiin metsässä uinuvan demonin. Nuoret joutuvat taistelemaan henkensä edestä pahan voiman alkaessa riivaamaan heitä.

Evil Dead tekee alusta alkaen selväksi sen, että se on suunnattu ensisijaisesti kauhuelokuvien ystäville. Tekijät ovat pitäneet huolen siitä, ettei uusi versio jää ainakaan verisyydessään alkuperäisen elokuvan jalkoihin. Elokuva onkin jopa Saw- ja Human Centipede -tyylisiin elokuviin tottuneen nykykatsojan silmissä yksi brutaaleimmista suureen levitykseen päätyneistä uusista kauhuelokuvista. Elokuvan ikärajaa nostettiinkin valitusten vuoksi suomessa K-16:ta 18:aan.

Aikaisemmin lyhytelokuvia ohjannut uruguaylainen Fede Alvarez on tehnyt tietoisen valinnan säilyttää elokuvan tunnelma melko vakavana. Hyvä niin, sillä viimevuotisen, samaan aiheeseen satiirisesti käsitelleen Cabin In The Woodsin jälkeen komediallinen lähestymistapa tuskin olisi enää toiminut. Myös väkinäiset romanssikuviot korvaava päähenkilöiden sisaruussuhde on piristävä elementti. Keskeisen hahmon huumeongelmasta olisi sen sijaan saanut varmasti enemmänkin irti.

Pärjääkö uusi Evil Dead sitten vanhalle? Kyllä ja ei. On syytä muistaa, että alkuperäisen elokuvan charmi perustuu pitkälti sen kotikutoiseen tunnelmaan ja nykykatsojien mielestä ehkä kömpelöihin erikoistehosteisiin. Tällaisia seikkoja olisi mahdotonta uusintaversiossa toistaa. Lisäksi jotkut uudet elementit tuntuvat turhilta, päälleliimatuilta ja pahimmillaan puhtaasti ärsyttäviltä.

Veristen kauhuelokuvien ystävät ja useimmat alkuperäisen Evil Deadin fanit pystynevät kuitenkin huokaaman helpotuksesta. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä, ja heikkouksistaan huolimatta uusi Evil Dead tarjoaa loppupeleissä oikein viihdyttävää, vanhan koulukunnan tinkimätöntä kauhua. Ei heikkohermoisille eikä tiukkapipoille.

Lajityyppi: Kauhu



Levittäjä: Walt Disney Studios Motion Pictures AB



Ohjaaja: Fede Avarez



Pääosissa: Jane Levy, Shiloh Fernandez, Lou Taylor Pucci, Jessica Lucas, Elizabeth Blackmore



Ensi-ilta: 10.5.2013



Kesto: 1h 31 min



Ikäraja: 18

Pisteet: 3/5