Opiskelija halusi peittää huonot arvosanat – lavasti kidnappauksensa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uutisoimme alkuvuodesta, miten 11-vuotias poika lavasti oman kidnappauksensa, jotta hänen vanhempansa eivät olisi saaneet tietää pojan huonosta koulumenestyksestä vanhempaintapaamisessa. Nyt samaan temppuun turvautui amerikkalainen college-opiskelija.

Aftab Aslam on 19-vuotias opiskelija Georgiasta, ja hän turvautui äärimmäiseen keinoon salatakseen äidinkielen kurssin reputtamisen vanhemmiltaan. Poika sai huonot arvosanat toistamiseen, ja hän pelkäsi vanhempiensa reaktiota niin paljon, että ilmoitti heille joutuneensa kidnapatuksi.

Aftab oli ostanut tavaratalosta kännykän, jolla hän tekstasi vanhemmilleen kolmen päivän kuluttua katoamisestaan, että heidän poikansa oli kidnapattu ja kuolisi, mikäli poliisiin otettaisiin yhteyttä. Vanhemmat ottivat Daily Mailin mukaan poliisin heti kontaktia uhkauksista huolimatta ja asiaa alkoi tutkia FBI.

Poika oli leiriytynyt telttansa kanssa pellolle. Hän rämpi kuitenkin takaisin kotiin kahdeksan päivää myöhemmin, koska ilma muuttui kylmäksi ja sateiseksi. Hän valehteli joutuneensa huumatuksi vankina ollessaan. Totuus selvisi kuitenkin myöhemmin, ja nyt poika joutuu kohtaamaan listan syytteitä tempauksestaan.

Uusimmat