Michael Jacksonin tytärtä ei ole tunnistaa – uusi tyyli yllätti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Edesmenneen poptähti Michael Jacksonin lapset ovat olleet runsaasti julkisuudessa isänsä poismenon jälkeen. Erityisesti vanhin lapsista, Paris Jackson, on tehnyt jo omaa julkista uraansa. Hän sai nimittäin taannoin ensimmäisen elokuvaroolinsa.

Suomalaisen Reckless Love -yhtyeen musiikkia rakastava Paris Jackson nähdään pian pääosaa myöhemmin nähtävässä Lundon’s Bridge and the Three Keys -elokuvassa. Eilen Paris kuvattiin äitinsä Debbie Rowen kodin liepeillä hevostilalla. Parisia ei ollut tunnistaa hevostytön asussa. Yllättäen nuori Jackson tarjosi paparazzeille pizzaa.

Taannoin Michael Jacksonin Prince-pojasta tuli Entertaiment Tonight -ohjelman uusi julkkishaastattelija. Muistakin lapsista on tulossa televisiotähtiä, sillä kolmikon arjesta työstetään realitysarjaa. The Sun -lehden mukaan idean taustalla toimii Michaelin 56-vuotias La Toya -sisar. Televisiotähti Oprah Winfreyn televisiokanava on jo ostanut sarjan esitysoikeudet, joiden arvon kerrotaan olleen lähes seitsemän miljoonaa euroa.

Uusimmat