Arvostelu: Rec: Genesis

Elokuvat · Tim Isokivi

Pieneksi yllätyshitiksi noussut espanjalainen kauhuelokuva [Rec] yhdisteli 28 päivää myöhemmin -tyylistä nopeatempoista zombietoimintaa Cloverfieldin ja The Blair Witch Projectin kaltaisista elokuvista tuttuun dokumenttityyliseen ilmaisukeinoon. Elokuva sai myöhemmin tarinaa suoraan jatkavan jatko-osan, ja nyt on vuorossa jo kolmas Rec-elokuva.

Clara (Leiticia Dolera) ja Koldo (Diego Martín) ovat purjehtimassa kohti avioliiton satamaa prameiden häiden saattelemina. Barcelonalaisessa kartanossa järjestettävien häiden juhlahumu muuttuu kuitenkin verikekkereiksi, kun pureman kautta leviävä epidemia alkaa tehdä vieraista verta janoavia zombieita. Pian toisistaan erilleen joutuneet rakastavaiset joutuvat taistelemaan henkensä edestä mitä erikoisempien henkilöhahmojen avustamina.

Kolmas Rec-elokuva alkaa edellisten osien tapaan elokuvan päähenkilöiden käsivarakameroilla toteutetusta kerrontatavasta, mutta hylkää tämän varsinaisen toiminnan alkaessa ja siirtyy perinteisempään elokuvalliseen ilmaisukeinoon. Elokuva myös hylkää edellisten osien vakavahenkisemmän tyylilajin maustaen zombiekauhua roimalla annoksella mustaa huumoria ja tietoisesti yliampuvaksi vedettyä asennetta.

Edellisten Rec-elokuvien tyylilajin ystävät saattavat siis pettyä, sillä myöskään aikaisemmissa osissa vireille pantua taustatarinaa ei tällä oikeastaan kuljeteta lainkaan eteenpäin. Itsenäisenä elokuvana Rec: Genesis kuitenkin tarjoaa vanhojen aikojen splatter-elokuvien ystäville mukiinmenevää viihdettä. Paikoitellen kuljetaankin varsin lähellä esimerkiksi Peter Jacksonin uran alkupuolen Braindead-elokuvaa sekä turhan logiikan unohtavia 70- ja 80-lukujen italialaisia zombie-sekoiluja, kuten Demons-sarjaa.

Zombie-elokuvista alkaa olla jo pahasti ylitarjontaa, mutta kauhunsa vähemmän vakavasti ottavat eurooppalaiset ovat jälleen todistaneet osaavansa puhaltaa lajityyppiin hieman uutta puhtia. Ei hääpuku päällään moottorisahalla zombieita vastaan taistelevia kauniita espanjalaisnaisia nähdä koskaan valkokankaalla liikaa.

Lajityyppi: Komedia, kauhu



Ohjaaja: Paco Plaza



Pääosissa: Leiticia Dolera, Diego Martin, Ismael Martinez, Alex Monner, Emilio Mencheta, Carla Nieto, Mireia Ros, Damid Ramírez



Ensi-ilta: 31.5.2013



Kesto: 1h 19 min



Ikäraja: 16

Pisteet 3/5