Sanomalehden otsikoista härski lopputulos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sanomalehdissä ja verkkomedioissa sattuu aika ajoin niin, että otsikot ja esimerkiksi mainokset sopivat toistensa kanssa yhteen tavalla, jossa kahdesta toisiinsa liittymättömästä asiasta tulee yhdessä jotain aivan muuta – ja usein hieman kaksimielistä.

20130526-115419.jpg

Kansainvälinen partiojärjestö ilmoitti äskettäin aikovansa jatkossa hyväksyä jäsenekseen myös homoseksuaaleja henkilöitä. Nyt Albert Lea Tribune -lehti on uutisoinut historiallisesta päätöksestä etusivullaan.

Tulos oli kuitenkin hieman odottamaton, kun ”Partiolaiset hyväksyvät homoseksuaalit” -otsikon alle päätyi toinen yksin sinänsä viaton otsikko ”Sisään takaoven kautta”. Yhdessä ne muodostivat odottamattoman kokonaisuuden.