Harry Styles koukussa tatuointeihin – hurja suunnitelma mielessä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin, kuinka maailman suosituin poikabändi One Direction pyysi fanejaan julkaisemaan sivuillaan kuvia tatuoinneistaan. Britanniassa ei kuitenkaan saa ottaa tatuointia alle 18-vuotiaana ilman vanhempien lupaa, ja yhtye joutui asiasta tukalaan tilanteeseen.

Yhtyeen 19-vuotiaalla Harry Stylesillä arvellaan olevan peräti 30 mustekuvaa kehossaan. Alkuvuodesta hän esitteli jälleen uuden kuvan, sillä Styles kertoi tatuoineensa valtavan perhosen rintaansa.

Nyt mies suunnittelee koko selän tatuoimista, joten pian tähdellä ei ole enää musteetonta nahkaa kuin nenän päässä. Daily Starille suunnitelmiaan paljastanut Stylesin tatuointiartisti Freddy Negrete sanoi, että poika on pahasti koukussa mustekuviin.

Kaksikko suunnittelee Stylesin selkään suurta kuvaa, jonka tekemiseen menisi kuukausia. Poikabändiläinen otti ensimmäisen tatuointinsa vasta vuoden päivät sitten, mutta lisäkuvia on syntynyt niin kiivaalla tahdilla, että hänen Anne Cox -äitinsä on jo huolestunut asiasta. Äiti pelkää, että Harry katuu ikuisten kuvien ottamista kehoonsa vielä jonakin päivänä.

One Direction on muun muassa ensimmäinen brittibändi, joka on noussut Yhdysvalloissa kahdella ensimmäisellä albumillaan suoraan listaykköseksi. Kakkosalbumi Take Me Home ylitti viikossa miljoonan myynnin rajan ja se nousi ykköseksi 37 maassa. Suomessa One Direction on myynyt Take Me Home –albumilla platinaa eli yli 20.000 kappaletta.