Miehellä oli lyijykynä päässään 15 vuotta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uutisoimme toisinaan ihmisten sisältä löytyneistä asioista, kun joskus ihmisen kehoon on joutunut vieras esine esimerkiksi lapsuudessa sattuneen haaverin takia. Nyt Afganistanista kotoisin olevan miehen pään sisältä on löytynyt kymmenen senttiä pitkä lyijykynä.

Mies oli hakeutunut hoitoon vuosikausia kestäneiden päänsärkyjen, flunssien ja oikean silmän sokeutumisen takia. Sairaalahenkilökunta paikansi nopeasti syyn miehen oireisiin – hänen päänsä sisällä oli nimittäin aito lyijykynä.

Mies ei kertomansa mukaan muista, miten kynä on joutunut hänen kalloonsa, mutta hän muistaa kaatuneensa 9-vuotiaana, eli 15 vuotta sitten, jolloin terävä lyijykynä on saattanut seivästää hänen päänsä. Associated Pressin mukaan saksalaisen Aachen yliopistollisen sairaalan lääkärit kertoivat uskomattoman kuuloisesta lyijykynätapauksesta hiljattain alan konferenssissa luennoidessaan.