Shakira koukussa imettämiseen – lapsi saa rintaa lukioikäiseksi saakka

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suosittu latinolaulajatar Shakira sai taannoin esikoisensa, jota hän on esitellyt ylpeänä esimerkiksi The Voice of -ohjelman lavasteissa. Shakira paljasti hiljattain, että hän aikoo karistaa lisäkilot zumbaamalla. Myös imettäminen karsii ylimääräistä painoa mukavasti.

Shakira kertoi US Weekly -lehdelle, että lapsen imettäminen on hänen mielestään elämänsä parasta puuhaa. Hän rakastaa sitä, eikä omien sanojensa mukaan tahtoisi koskaan lopettaa lapsensa rintaruokintaa.

– Aion imettää häntä opiskeluikään saakka. Olen koukussa, Shakira nauroi.



Nyt Shakira on aiemmin ilmaissut olevansa huolestunut raskauskiloistaan, ja myöntää taistelevansa kovasti ylimääräiset kilot karkottaakseen. Nainen tahtoo entiset vatsalihaksensa takaisin, ja muutama kilo olisi vielä pudotettava.

Nainen arvioi myös omaa kasvatustyyliään rennoksi, eikä hän ymmärrä hysteerisiä ja ylihuolehtivia äitejä, vaikka aluksi ajattelikin olevansa hyvin kontrolloiva jälkikasvunsa suhteen.

Shakira alkoi seurustella Argentiinan entisen presidentin pojan Antonio De La Ruan kanssa vuonna 2000. Heidän suhteensa päättyi viime vuonna 11 vuoden yhteiselon jälkeen. Shakiran mukaan eropäätös tapahtui sovussa. Nykyisen kultansa laulajatar tapasi Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisojen juhlallisuuksissa. Heillä on yksi yhteinen lapsi.